Toisin sanoen Naskan vinkit kaikille kotimurreille, miten kerätään riittävästi vararavintoa vähintään vuodeksi...

Melko pian Naskan kotiutumisen jälkeen aloinkin yllättäin odottaa kuopustamme. Aluksi kaikki meni ihan mukavasti, maha kasvoi, muttei liiemmin haitannut, eikä pahoinvointikaan ollut niin pahaa, että olisi harrastuksia haitannut.

Joulun aikoihin raskaus alkoi olla puolivälissä - ja alkoivat supistelut. Pakko oli hiljentää tahtia, mutta kun ei kerran kipeää tehnyt niin ei murehdittu sen enempää. Tammikuussa supistuksia alkoi olla entistä tiuhemmin ja lääkärintarkastuksessa kohdunsuu todettiin osittain auenneeksi. Jouduin miltei vuodelepoon ja pahimmillaan jo liian pitkään istuminen aiheutti lisää supistuksia. Koiran lenkittämisen sai unohtaa. Esikoinen oli onneksi hoidossa ja päivisin yritin teettää kaikenlaisia pikkutehtäviä vuoden vanhalla energiapakkauksella. Palkkasin koiralle mukavan teinitytön lenkittäjäksi. Hän tosin pääsi käymään vain kerran pari viikossa, mutta parempi kuin ei mitään. Isäntä hoiti koiran ulkoilut muuten, mutta kovin pitkälle tuota ei voinut päästää edes, koska en pahemmin voinut itse hoitaa esikoistakaan. Shelttivanhusta nyt ei haitannut, vaikka olisi joutunut nukkumaan vuorokaudet läpeensä, mutta nuoren koiran kanssa elämä ei välttämättä ollut helppoa tuohon aikaan. Kaverit ja sukulaiset auttelivat välillä, mutta väkisin liikunta jäi liian vähälle, eikä voinut mitään. Ruoka-annosta vähennettiin niin paljon, että Naska söi vain hiukan enemmän nappuloita kuin 8kg painava Tähti.

Poika syntyi toukokuussa 2006 ja ennen jokseenkin sutjakka koira painoi 22kg eli mielestäni noin 2-3 kiloa liikaa. Muutama viikko meni tietenkin jo itse synnytyksestä toipuessa ja kunto makoilun jäljiltä oli itselläkin pohjalukemissa, mutta hiljalleen lähdettiin liikenteeseen. Ulkoiluttajan käynnit loppuivat kesän mittaan ja koiruuden lenkitys jäi taas pääosin minulle. (Isäntä käytti ja käyttää edelleen pikkulenkeillä kylläkin)

En voi kieltää, etteikö laihdutuskuuri olis voinut alusta alkaen olla intensiivisempi. Vnaha vaiva, paniikkihäiriö astui kuitenkin taas seuraani suuren elämänmuutoksen myötä ja kesti aikansa ennenkuin taivuin hakemaan lääkityksen vaivaan. Ennen sitä pitkät lenkit menivät melkoiseksi taisteluksi, kun seurauksena oli lähes poikkeuksetta massiivinen paniikkikohtaus keskellä metsää. 2-3 km pyrin menemään kuitenkin päivittäin vaikka väkisin. Heinäkuu oltiin onneksi lähes kokonaan maalla ja koira sai porhaltaa pitkin peltoja sydämensä kyllyydestä vapaana. Syksyllä tilanne oli pahimmillaan ja aloitin lääkitysen. Talvella aloitettiin vetoharjoitukset ja lähdetiin taas uudella innolla liikenteeseen, kun oma oloni koheni. Koira veti 17-kiloista esikoistamme vähintään kerran viikossa pulkassa sikäli kun lunta oli (tosi huono talvi kylläkin sen suhteen, kun pajunkissoja ja leskenlehtiä sai pongailla tammikuussa..) ja muuten lenkkeiltiin suht normaalisti. Pitkille lenkeille vanhusta ei otettu mukaan ollenkaan jarruttelemaan.

Kolmannen juoksunsa aikaan Naska alkoi nirsoilla nappuloilleen ja useimmiten kuppiin alkoi jäädä vähintään puolet annoksesta. Annoin asian olla, ja kuppi otettiin vain pois ja se siitä, vararavintoa oli jo kylliksi, tuskin koira nälkään kuolisi. Valeraskauden aikoihin koira söi tuskin mitään ja tilanne jatkui, vaihdoin nappulamerkkiä, muttei toinenkaan merkki kelvannut sen paremmin. Naska söi koko pienen annoksensa ehkä joka toinen päivä ja silloinkin yleensä vain, jos kupissa oli muutakin kuin pelkkää napua.

Kevättalvesta muutimme uuteen kotiin ja vanhuksen kunto alkoi heiketä. Pidensin lenkkejä Naskalla ja aloin lenkittää sen pääsääntöisesti yksin. Vanhusta käytettiin enää pissalla pihalla ja joskuskierrettiin kortteli. Vanhus laihtui, vaikka kävi useimmiten pistelemässä poskeensa Naskankin jämät ja Naska lihoi... Järkytys oli aivan hirveä, kun punnitsin Naskan ja se painoi yli 25kg!!!

Vanhuksemme kuoli huhtikuun alussa ja Naska lopetti syömisen siihen paikkaan. Se masentui, etsi kaveriaan ja muutti lopulta suunnilleen asumaan parvekkeelle, josta sitä ei sisään meinannut saada komentamallakaan. Ensimmäiseen viikkoon se ei laittanut suuhunsa mitään. Toisen viikon se eleli lähinnä ruuantähteillä, kun en uskaltanut sitä aivan tyhjin vatsoin pitää. Kolmannella viikolla alkoivat juoksutkin vielä ja koira lopetti ruuantähteidenkin syömisen. Ainoastaan rustoluut, nakinpalat, jotkin kypsennetyt vihannekset ja raaka liha kelpasivat. Jopa lihapullat se sylki suustaan. Lasten pudottelemat ruuan jämät ja leivänkannikat saivat koiran puolesta hapantua vaikka lattialle. KOKO VIIKON ruoka-annos näytti kutakuinkin tältä:

1 ruostoluu

3 baby-porkkanaa (keitettynä)

2 siivua kypsennettyä kesäkurpitsaa

2 rkl vauvan puuroa

Lenkkejä vedettiin nyt yhteensä vähintään 4km päivittäin, yleensä enemmän. Laskin, että viikossa mentiin helposti se 50km ja sen lisäksi käytin välillä koiraa uimassa ja montulla juoksentelemassa kerran-pari viikossa.

Alkoi epäilyttää. MIKSI koira ei laihdu?? Ja MIKSI se LIHOO???? 26.4. käytiin lopulta eläinlääkärillä tarkistuttamassa kilpirauhanen - ei vikaa. Aiemmin Naskalla on ollut paljon pissatulehduksia yms. ja munuaisten ja maksan toimintakokeet oli tehty jo silloin. Naska painoi nyt 25.2kg eläinlääkärin vaa'an mukaan ja lääkäri totesi, että reilu 2-vuotiaalle koiralle onkin nyt sitten tehty jo kutakuinkin kaikki kokeet mitä kuvitella saattaa sydänfilmiä lukuunottamatta...

Eläinlääkäri oli yhtä ymmällään kuin minäkin. Kotiin viemisiksi saatiin kolmea lajia laihis-nappulaa. Tehokasta tavaraa kaiketi, Naska ei ole suostunut edes maistamaan niistä yhtäkään... Laihdutuskuuri siis jatkuu. Toisaalta koira olisi saatava syömään jotain edes, mutta toisaalta sen on PAKKO laihtua. Steriloidakin se pitäisi (juoksut on piiiiiitkiä ja se muuttuu aina ihan lapaseksi juoksuaikaan ja lisäksi juoksu altistaa sitä entisestään pissatulehduksille, jotka muuten on jo saatu suht hyvin kuriin..) Mutta mitäs sitten? Leikattu narttu lihoo vielä herkemmin... Naska alkaa olla jo eläinlääkärinkin toimesta luokiteltu toivottomaksi tapaukseksi. Kuukauden päähän sovittiin uusi punnitus ja katsellaan sitten taas eteenpäin. Nyt yritetään vain rypistellä menemään.